maanantai 31. tammikuuta 2011

Kevät tulee...ja matkakuume.


jonnekin
kauas
aurinkoon
uusille kujille!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

lauantai 8. tammikuuta 2011

Sisustusintoa ilmassa...

Hetken tauon jälkeen sisustusvimma on jälleen ovelasti hiipimässä ovesta sisään...

Tine K:n tyyli vetoaa sisäiseen sisustajaani. Itse olen melko viileän värimaailman ystävä, ja näissä on sitä jotain!

lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuosi sitten tähän aikaan...

Vuosi sitten tähän aikaan oli mieli melko maassa. Jo kolmatta vuotta haaveilimme omasta lapsesta. Yritimme, rukoilimme, toivoimme… tuloksetta.

Mutta eipä tiennyt tämä tyttö, että niin monille lohduttomille itkuille oli pian tulossa päätepiste… Alkuvuodesta 2010 sai alkunsa elämämme suurin IHME: Pikkumuru!

Vuosi 2010 on meille monella tapaa ollut onnen vuosi! Ihmeellistä, miten sitä voi yhdessä vuodessa muuttua niin paljon. Olen aina mielessäni nähnyt elämän aikajanana, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Erityisesti vaikeina hetkinä on helpottanut ajatella, että vaikka itse näen janani vain siihen asti, missä seison, suuri Taivaan Isä näkee sen kokonaisuudessaan. Koskaan ei tiedä, mikä rukous tai lupaus odottaa täyttymistään huomenna!

Niinpä sydän kiitollisuutta täynnä jätän taakseni tämän vuoden. Kiittäen niistä äärettömän onnellisista päivistä, joita tämä vuosi on pitänyt sisällään. Kiittäen myös niistä menneistä vaikeista ja tuskaisista päivistä, joiden merkityksen nyt saamme nähdä elämässämme.

Joskus, jonakin iltana
kun sydän on hetken
avuton ja sokea,
repii ja potkii suruissaan,
me soudamme
vuolaaseen vastavirtaan
ilman airoja,
pelkän halun ja tahdon voimalla
Joskus, jonakin iltana
meidän uskomme
ihmeeseen mitataan

- Tommy Tabermann -

Elämäntäyteistä ja siunattua vuotta 2011!